tiistai 3. toukokuuta 2016

Havutar, hyvä emäntä, rakas lapsukaiseni

Havuttaren muovitettu kansi. Kuvat ja suunnittelu: Aili Nupponen.
Havuttaren takakansi. Klikkaa ole hyvä!

Kun kylähistoriikki Tikkalan neljä vuosisataa saatiin painosta ulos vuonna 1993, minulle jäi mieleen itämään ajatus, että teen vielä toisen kirjan, johon ei valita työryhmää eikä kymmeniä kirjoittajia. Oli mahdottoman työläs tehtävä tehdä joukolla yhteinen kirja, koska kaikki hommaan lupautuneet eivät kuitenkaan kirjoittaneet, vaan jouduin hoputtamaan ja paikkaamaan heidän töitään. Ystäväni Leila Hurmalainen luki ensimmäisen kyhäilyni, ja homma meni uusiksi. 

Työryhmä olin nyt minä, joka ajattelin niin paljon tai vähän kuin pystyin. Luin siinä sivussa 50 tietokirjaa, joiden nimet on lueteltu kirjoitusteni lopussa. Vaikein ongelma oli tehdä looginen sisällysluettelo, ja seuraavaksi vaikein kirjani nimi. Se on otettu loitsusta Jäniksen pyynti ja sen on kertonut Niilo Halonen Onkamon kylästä. Niilo oli kuullut loitsun veljeltään Juhana Haloselta samasta kylästä.

Muitakin paikallisia loitsijoita ja tietäjiä on laitettu teokseen, kävin ne itse hakemassa Kansanrunouden perinnearkistosta Joensuusta, ja hankin julkaisuluvan heiltä.
Tekijän mielipide ja kiitokset. Klikkaa isommaksi.

Tässä ovat "kootut selitykseni" ja perusteluni, miksi tämä teos on tehty. "Minulla on ollut pakonomainen tarve". Paikkakuntamme historia- ja perinnetieto alkoi kiinnostaa minua jo neljävuotiaana. Kiitos tätini, jolla oli ehtymätön määrä tarinoita entisajan ihmisistä. Hän oli hyvin taikauskoinen ihminen. Mummoni Kaisa Liisa Juvonen (o.s. Kauppinen) oli poppamummo, joka paransi sekä ihmisiä että eläimiä. Hän oli kuollut jo kuusi vuotta ennen syntymääni, mutta olisi ollut mielenkiintoista tuntea hänet. Karjataiat olivat suosittuja kaupittarien perheissä.

Mielenkiintoisinta oli kaivaa esiin se perusihminen, joka luotti luontoon, Jumalaan ja kirkolliseen esivaltaan. Maallinen valta tuli harvemmin esille, mutta tulihan sekin. Ainakin silloin, kun naisistuneelle perheelle määrättiin holhoojaksi paikallinen nimismies, joka ensi töikseen laittoi koko talon omiin nimiinsä. Joitakin vuosia sen jälkeen mahtava holhooja oli korttipelissä menettänyt tilan.

Suuri määrä mielenkiintoisia sukutarinoita löysin myös sivuilta, joita yhdistelemällä muodostin käsitykseni kylämme synnystä.

Joensuun maakunta-arkistosta tuli minulle tuttu paikka. Oikeastaan jo silloin 1990-luvun loppupuolella, kun etsin Juvosten tarinan alkua. Tutkin myös monia muita sukuja, sain myös valmiita tutkimuksia ja sukuluetteloita käyttööni.
Havuttaren sisällysluettelon neljäs sivu. Klikkaa!!

Isäni Oskari Juvosen (1883-1969) perinnehaastattelut Helsingin yliopiston arkistossa antoivat lisäpotkua tähän teokseeni. Paikallinen savokarjalainen murre tulee siinä erinomaisesti esille. Eräs tutkija ystävä nauhoitti ne minulle C-kasetille, ja yli kuusi tuntia oli valmista nauhoitusta vuodelta 1963. Näistä oli apua sekä kylähistoriikin teossa että Havuttaren tarinoissa.
Tosijuttuja ja suakkunoita on sarja kylämme ihmisiltä koottuja tarinoita. Tosijutuissakin voi olla höysteitä mielikuvituksesta. Siis totta enemmän tai vähemmän. Mielestäni nämä jutut olivat hauskoja ja mielenkiintoisia. Lukijalle jää ikäänkuin "hyvä maku suuhun". Onpa joukossa yksi kummitustarinakin sekä loitsuja samassa kirjoituksessa. Kiitos Kerttu Hartikainen!

Havuttaren sisällysluettelon toinen sivu. Klikkaa!
Mielenkiintoista oli perehtyä vanhanaikaiseen kansanparannukseen ja siihen, miten ennen nämä asiat kylässämme hoidettiin. Miten oli aika ennen sairaaloita ja ilman lääkäreitä? Kuka paransi ihmiset vai paransiko kukaan? Elämä ilman penicilliiniä ja antibiootteja ei ollut juhlaa. Pienikin haava saattoi tappaa ihmisen. Ihmisten keski-ikä oli entisaikaan kovin alhainen. Eniten kuoli lapsia 1-15 v. Synnytys oli myös vaarallinen asia, etenkin äidille. Paljon naisia kuoli lapsivuodekuumeeseen. 

Kerrotaan myös naapurielämästä Perivaarassa. Siellä oli lapsuudenkotini ja monta verratonta kertojaa. Perivaara oli aika vilkas kylä lapsuudessani. Nyt siellä on enää kaksi taloa. 

Miten oli Jussin Marin kohtalo, murhattiinko hänet? Karjanhoito Juvolassa 1800-luvun malliin; Simolan torppa ja sen monet asukkaat; Yrjö Nupposen muistelmat Laihalammilta; Hauturi-Topi ja Anna Simosen  (o.s. Hukka) lapsuus Tikkalassa; Erkki Lampio ja Emma Nupponen Onkamolta kertovat.
Sisällysluettelon alku. Klikkaa isommaksi!


Kirja alkaa kansanuskosta ja uskomuksista eli ihmisten henkisestä perinteestä.
Sitten tulevat historialliset kertomukset. Värikästä tarinaa, joka nostaa niskavillat pystyyn. 

Siirrytään asumiseen ja rakennuksiin sekä kylän majataloihin ja teihin, postinkulusta puhutaan myös. Seuraa juttuja arkielämästä ja juhlista. Myös nainen ja lapset saavat osansa.
Sisällysluettelon  kolmas sivu. Klikkaa isommaksi!


Sota-ajoista ja hautausmaalta jakso on laitettu yhteen jaksoon, onhan sodan päätepiste monelle ollut hautausmaa.  Myös hautausmaan perustaminen kylään selitetään kirkkoherra Kalken kirjeen jäljennöksellä. Hän on pontevasti vastustanut hautausmaan perustamista.

Sitten on toista sataa sivua kuvatarinaa paikallisista suvuista: Simosista neljä tarinaa, on paikkakunnan laajin suku (noin 35 sivua). Seuraavana ovat Kuroset (17 sivua); Tikkalan Manniset (11 sivua). Riihiahon Nupposet (13 sivua); Perivaaran Juvoset (7 sivua); Kostamon Lampiot ( 4 sivua); Kauppisen suku ( 7 sivua); Lappalaiset (s. 7 sivua); Hietalan suku ( 5 sivua); yhteensä 105 sivua.

Kirjassa on myös karttaliite Onkamon maarekisterikylästä. Olen ostanut julkaisuoikeuden sille.

Koska Blogger heitteli nuo kuvat sikin sokin, jouduin ne myös tekstittämään sekaisin. Kuvat suurenevat klikkaamalla, joten ne voi hyvin lukea.

Havutar, hyvä emäntä teosta on jäljellä enää parikymmentä kappaletta. Olen myynyt sitä hyvin edullisella, 35 euron hinnalla kappale sekä lisättynä postituskulut. Kirjassa on 280 sivua koossa A4, joten lukemista riittää. Kannattaakin ottaa muutama luku kerrallaan ja makustella sitä. Olen elänyt näiden ihmisten elämää yhtenä yhteisön jäsenistä. Se antaa lähtökohdakseni aika mielenkiintoisen näkökulman.

Ensimmäinen painos Havuttaresta julkaistiin vuonna 2004, toinen ja tarkistettu painos v. 2006. Kirja sai julkaisemistukea Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiöltä, josta kiitän lämpimästi!

Toivotan kaikille lukijoilleni ihanaa toukokuuta ja kevättä 2016!
                              Aili-mummo







4 kommenttia:

  1. Kyllä sinä, Aili, olet tehnyt valtavan suuren työn tuossakin kirjassa.
    On aivan eri asia koota aineistoa niin monesta eri tiedostosta, kuin tehdä vaikkapa runokirja omista runoista.
    En todellakaan tarkoita sitä, että runokirjan kirjoittaminen olisi jotenkin helppoa, mutta se on kuitenkin aivan eri asia.
    Kun koostaa asiatiedoista kirjaa, se vaatii uskomattoman paljon kärsivällisyyttä ja sitkeyttä kaiken kirjaan tulevan tiedon hankkimiseen ja muokkaamiseen yhtenäiseksi kirjaksi.
    Kyllä sinä hiukan "erilainen ihminen" olet, kun jo pikkutytöstä olet tuntenut kiinnostusta perinnehistoriaan.
    Olet lahja muille, jotka sinun avullasi saavat vain lukea ja paneutua tietoon helpomman kautta. :D Terkuin Kiskon Eila.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Eila, saatat olla oikeassa, olen erilainen! Itseäni se ei ole haitannut, toisia sitäkin enemmän..;) Toki tiedän eron runokirjan- ja tietokirjan välillä. Tietokirjassa pitäisi osata katsoa asioita objektiivisemmin, runot ovat minulla omakohtaisia tuntemuksia.

    Kun tykkää aiheesta, tekee työtä vaikka silmät ristissä. Minäkin painoin yhteen menoon viiden tunnin putkia. Ne eivät ole suositeltavia!

    Mitenkäs se sinun runokirjasi, joko se on ilmestynyt?
    Onneksi en ole lyhytjännitteinen ihminen.
    Joillekin on ihan liikaa edes lukea tuo kokoamani kirja...

    Terkuin Aili♥♥♥

    VastaaPoista
  3. Ai minun runokirjani! :)
    Kirjoittelen aina silloin tällöin jotain, ja toistaiseksi ne kirjoitelmat ovat jossain muistitikuilla. Pahoin pelkään, ettei niistä koskaan tule kirjaa.
    Mukavahan se kuitenkin on ajatella, että ehkäpä vielä repäisen... :)

    VastaaPoista
  4. Sinulla on tosiaaan paljon työtä ja huolehtimista. Mutta pidä mielessäsi tuo asia, kun aikaa joskus ilmaantuu, voit jatkaa kirjansuunnitelmaa. Ja runon voi kirjoittaa nopeasti, se ei vie paljon aikaa. Mutta niitä voisi joskus työstää.♥ ♥

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi ♥